Olen harrastanut teatteria Ylihärmän nuorisoseuralla vuodesta 2016. Ystäväni aloitti teatteriharrastuksen ennen minua ja kävin perheeni kanssa katsomassa näytelmät Paluu Ihmemaa Oziin ja Pieni merenneito. Pienen merenneidon nähtyäni päätin, että minäkin menisin ensi vuonna mukaan. Niin myös tapahtui ja sillä tiellä olen edelleen, enkä ole koskaan katunut teatteriharrastuksen aloittamista.

Ensimmäinen näytelmä, jossa olin mukana, oli Lumikuningatar. Olin silloin 13-vuotias, epävarma itsestäni ja esiintymiskammoinen. Minua jännitti todella paljon mennä ensimmäiseen kokoontumiseen, sillä en tuntenut sieltä entuudestaan kuin ystäväni, joka ei ollut päässyt paikalle, sekä yhden aikuisen. Jännittäminen osoittautui kuitenkin turhaksi heti ensimmäisessä tutustumisleikissä, sillä koko porukka osoittautui kannustavaksi ja lämminhenkiseksi. Ohjaajat selittivät kärsivällisesti ensikertalaisille teatteritermejä eikä kukaan konkari ylenkatsonut ensikertalaisia.

Lumikunigattaressa roolini olivat pieniä puherooleja. Silti repliikkien määrä tuntui aluksi valtavan isolta, elekielen yksityiskohdista ja koreografioista puhumattakaan. Kuitenkin kevään ja kesän edetessä, kohtausharjoitusten ja läpimenojen myötä, repliikit, laulujen sanat ja koreografiat painuivat mieleen. Samalla aloin ymmärtää, kuinka paljon työtä ja osaamista koko työryhmältä vaadittiin, että näytelmä saatiin loppukesään mennessä esityskuntoon. Näytelmä ei koostu pelkistä näyttelijöistä, kuten yleisöstä katsottuna saattaa vaikuttaa, vaan näytelmän luovat ja herättävät henkiin tuottaja, ohjaajat, koreografi, valo- ja ääniteknikot, säveltäjä, lavastajat, puvustajat ja kaikki muut reilun sadan hengen työryhmän jäsenet.